Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2nd hand. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2nd hand. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. lokakuuta 2012

Hame

 

Eilen kuumehöyryissäni kun odottelin keskustassa bussia, pistäydyin nopeasti kirpparilla ja silmiini osui tämä ihanuus! Zaran beige hame oli juuri se mitä tällä hetkellä tarvitsin kaappini täytteeksi. Se kun piristä mustaa puseroa kummasti ja näyttää vielä värikkäänkin parina neutraalin loistavalta!

Orkideani kukkii pian!

Mummo <3

Vauva unessa <3

Aamulla aijon anatomian ja fysiologian luennolla jatkaa tuubihuiviani jotta saisin sen mahdollisimman nopeasti valmiiksi ja käyttöön. Tänään aika kului ruotsin tehtävien parissa enkä kerennyt sitä juurikaan työstää. Haaveissa on myös hakea ainakin viininpunainen lanka ja myös ystäväni tekemä sinapinkeltainen on aivan ihastuttava. Tällä tekniikalla syntyisi myös nopeasti parit joululahja huivit pukinkonttiinkin jos vaan innostusta riittää tarpeeksi. ;)  Ja ohjeenhan tosiaan otin täältä ja myös tuolla Isoveli langalla olen neulonut ja 10 puikoilla. Muutkin hieman paksummat langat varmaan sopivat tähän mainiosti!
Nyt suuntaan kuitenkin Wilho kisun kanssa petiin, yöt!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Uusia tuoksuja ja kirppislöytöjä

Erittäin lyhyen koulupäivän kunniaksi, päätin tehdä kierroksen yhdelle kaupungin isommalle kirppikselle. Myös kunnon kaupassa käynti autolla on luksusta, sillä joka päivä ei vain ehdi koulun takia ja jos ehtisi mies on vienyt auton työpaikalle.

Löysin aikas kivoja juttuja tänään siis:


 AIVAN IHANA Ruusutarha muumikulho kirppikseltä! Tämähän tosiaan on muutaman vuoden takainen kesäkausimuki, eikä näitä juurikaan liiku missään. Mutta joku oli laittanut tämän (tyhmänä) myyntiin ainoastaan 12 eurolla. Tästä kuitenkin voisi hyvin pyytää ainakin yli 20 e.




Tokmannilta päädyin lopultakin ostamaan tämän kesän kausimukin, eli Priimadonnanhevonen. Aivan superkaunis, ja sopii hyvin muiden mukieni jatkoksi :) En siis aivan suoranaisesti näitä keräile, vaan ovat minulle käyttöesineitä siinä missä muutkin, mutta tunnearvoa senkin edestä!



Ostin kirpparilta myös tämän söpön valkopunaisen metallirasian. Katsotaan mihin käyttöön sen ottaisin, tämäkin olisi sopinut hyvin postcrossing korteille, mutta itsetehty rasianikin on toki hieno :)


Luokkakaverini on Buzzador ja tarjosi meille muutamille halukkaille mahdollisuuden kokeilla Air Wick tuoksutikkuja. Otin itselleni innokkaana yhden paketin. Puutikku kastetaan tuoksuöljyyn ja sen välityksellä se siirtyy huone ilmaan. Tuote on ideana mainio, mutta minulle yksikin tikku tuntui melko tuhdilta tuoksultaan. Ja tämä tuoksu ei oikein toiminut keittiössä, oli enemmänkin Wc-tuoksun tyyppinen.

Liityin myös itse Buzzadoriksi, katsotaan mitä mielenkiintoisia tuotteita sitä pääseekään testaamaan. Kuulosti ainakin hauskalta. Ideana siis lyhyesti on osallistua erilaisiin kamppanjoihin oman valinnan mukaan, joissa testaillaan erilaisia tuotteita. Tuotteet tulevat kotiin kokeiltavaksi ilmaiseksi, jonka jälkeen niitä voi myös jakaa muutamille ystäville kokeiltavaksi. Kokeilun jälkeen tuotteesta raportoidaan Buzzador sivuille. Kuulostaa ainakin yksinkertaiselta! Tsekkaa itse lisää : https://www.buzzador.com/buzzador/index.php?file=u-login

Myöhemmän illan lisäys tekstiin: Jouduin siirtämään tuoksupullon parvekkeelle sillä yksikin tikku oli aivan liian voimakas siinä vaiheessa. Ei mulla kait muuta lisättävää tähän!