keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ensimmäinen kirje



Aloitimpa tänään uuden aluevaltauksen, elikkä kirjeet ympäri maailmaa!
Ensimmäisen kirjeen saa Taiwanilainen tyttö, jonka löysin kirjeystäväksi Instagramin kautta. 
Tämä on jännittävä uusi juttu, josta olen todella innoissani, ja on ollut ajatuksissa jo jonkin aikaa, muttei ole ehkä uskallus aivan riittänyt. En koe omaa enkkuani kovinkaan vahvaksi, mutta ei se tuolla tavalla ainakaan huonone :) Postcrossing oli jo sinällään oma saavutuksensa ja siitä olen todella pitänyt. Myös kahden muun tytön kanssa, Venäjältä ja Hollannista, alan kirjeenvaihtoon, mutta he kirjoittavat ensin minulle päin.  Toivottavasti kirje on mieleinen, itse ainakin pitäisin siitä, hieman simppelimpi toteutus, mutta tällä hetkellä en oikein omistanut mitään jännittäviä kirjepapereita yms. Mukaan laitoin teetä ja muumikiiltokuvia, sekä lehdestä Suomen sääkartan. Muistaakseni vanhempieni luona on edelleen tallessa lapsuusaikaisia kirje tarvikkeita, tuolloin kun myös harrastin kirjoittelua, vaikkakin vain koti Suomessa :) Kirjeystäviä oli parhaimmillaan jopa 40 yhtäaikaa!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ihana Maija!

Pakko oli tulla vielä tänne blogin puolellekin fiilistelemään Maijan lähettämää korttia!
Ihana päivän piristys!
Instagramissa tätä tosiaan jo kerkesin myös hehkuttaa.
Postcrossingin puolella ollut vähän hiljaista, toivottavasti kortteja alkaa tulla perille suuntaan ja toiseen.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Viime vuoden viimeiset

UA - 440214 from Ukraine

BY - 712160 from Belarus

HR - 38752 from Croatia

DE - 1826982 from Germany

tiistai 1. tammikuuta 2013

Glitterkengät





Pakkohan nämä oli täälläkin jakaa, ovat sen verran ihastuttavat! H&M:llä olivat alessa 15 e, ja hyvät oli uudenvuoden juhlintaan! Kantapäiden kohdille piti ostaa pohjalliset tukemaan kun vähän olivat väärän malliset alkuun, mutta niillä tilanne korjaantui onneksi täysin!

SUOMI FINLAND

to Germany

to China

to Ukraine

to USA

to Poland